Texts
Rock, rock, rock – straight painting / 2002
“Älkää luulkokaan, että tällä nyt olisi jotain tekemistä rock-musiikin kanssa.
Ei, kysymys on kivistä ja kallioista, käteen sopivista meren hiomista pikkukivistä korkeimmistakorkeimpiin, mitä huikaisevimpiin, luoksepääsemättömiin kalliohuippuihin ja kiipeämättömissä oleviin kiviseinämiin!
Ah, yhteys rock’n rolliin löytyi sittenkin, mutta… mikä se on, sen saatte käydä itse
oivaltamassa!
Mikä kivessä kiehtoo? Miksi kivi kiehtoo? Mitä kivi on? Perusta, universumin hiljainen, vanha, kaunis ja salainen – tiedostoko?
Miten vain. Olen kahtena kesänä tutkinut Jäämeren kiviä ja kantanut niitä matkalaukussani etelään. Fär-saarten vihreälakiset kalliot ovat mykistäneet minut.
Aivan nykyisen asuinpaikkani läheltä olen, onnekseni, löytänyt muinaisen tulivuorijononjäänteen, Hikivuoren, pystysuorat seinämät.
Kalliokiipeilijät harjoittelevat siellä ja minäkin osaan nousta kahta helpointa reittiä ylös – ilman köyttä.
Kasvillisuus kätkee sen kesäisin eikä siitä muutenkaan paljon puhella, vaarallinenhan se on. Vaarallinen niille, jotka juhlivat koulunsa loppua sen laella, kuten seudulla on tapana, vaarallinen lähiseudun lapsille. Putoaminen ylhäältä alas asti tietää varmaa kuolemaa. Ja kuinka monta kertaa se lieneekään tapahtunut. Ei ihme, että suru on kiven kasvoihin iskostunut.
Sanotaan, että pienikätiset maalarit erikoistuvat suuriin maalauksiin. No, töitteni sentit rajaa työhuoneeni oven koko ja kaikkien tamperelaisten kuvataiteilijoiden tunteman kuljettajan pakettiauton mitat. Kahden metrin korkeus riittää minulle, mutta pituutta saattaa kertyä paljonkin enemmän.
Vaikka ajan henki ei suosikaan maalausten esillä oloa suurissa katselmuksissa, osa kuvataiteilijoista kuitenkin on nimenomaan maalareita. Olen yksi heistä.
Lehdistötiedote Galleria Aarnin näyttelyyn Espoossa, julkaistu Länsiväylässä kesäkuussa 2002
Länsiväylä