Texts

Keltainen / 1992

Kuin leinikki, kuin sinappi, kuin kurkuma, curry…
kuin kulta, kuin sitruuna, kuin kurpitsa,
kuin neonvalot, kuin siitepöly ja liikennemerkit,
tieto ja hellä rakkaus, valo

kuin vilja, kuin pulpetit, sienet, banaanit, rikki,
munankeltuainen, ruusu ja kurpitsankukka, olki, lauta,
kaisla. aurinko, kissansilmä, katinkulta…

 

On väri ulkoisesti havaittuna eri tavoin ilmentyvänä ympäristössämme ja väri sisäisesti
koettuna tilana. Itse keskityn lähinnä viimeksi mainittuun. Kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen; ulkoinen muovaa sisimpäämme ja muutamme elämäämme tunteistamme ja ajatuksistamme käsin. Kaikki on yhtä, kiinni toisissaan ja vuorovaikutuksessa keskenään kuin islamilaisessa ornamentissa, tiedostammepa sen tai emme.

Olen esteetikko, ja romantikko, mutta todellinen kauneus syntyy vain vankalta eettiseltä perustalta. Kauneus on koko ajan ja joka paikassa, mutta…

Yritän keskittyä ajasta, yhteiskunnasta ja kansallisuudesta riippumattomiin pysyviin
arvoihin. Huumorikin kuuluu niihin. Haluan antaa maalaukseni syntyä kuin itsestään, kasvaa omiltaan, antaa näkymättömän
tulla näkyväksi, tiedostamattoman tulla tietoisuuteen, oikean ja vasemman aivopuoliskon työskennellä sopusoinnussa keskenään. Aiheeni voin ottaa melkein mistä vain. Tekniset toteutuskeinot vaihtelevat. Käytän öljyä, akryyliä, vesivärejä, pastellia, hiiltä, näiden yhdistelmiä ja kaikkea, mitä niihin voin milloinkin nivoa. Työskentelen monen työn kanssa yhtäaikaa, siirryn väristä ja aiheesta toiseen, kokoan palapeliäni…

Tämä teksti on kirjoitettu jo vuonna 1992 pidettyä näyttelyä varten, mutta periaatteessa pätee edelleenkin.