Texts

Hiljaisuuden ääniä / 1996

Anna Alapuron grafiikkaa ja maalauksia
Taidekeskus Mältinrannassa 26.10. – 12.11. 1996

Alunperin Anna Alapuro opiskeli maalausta. Viimeisenä kouluvuotenaan Lahdessa hän
syventyi litografiaan, millä tekniikalla tehdyillä töillä hän ponnahtikin julkisuuteen jo vuonna
1982 voitettuaan Nuorten näyttelyn dukaattipalkinnon. Voittoisat litografiat kuvaavat junan
istuimia meditatiivisesti. Aihe menettää niissä merkityksettömyytensä ja sulautuu suuren kosmoksen arvokkaaksi osaksi. Niitä voidaan tarkastella myös valöörimaalauksina.
Tämä aiheen tarkastelu lähietäisyydeltä jatkuu, kun taiteilija zoomaa katseensa
kirjoituskoneen maisemaan. Aaro Hellaakoski kirjoittaa mahtumisesta “sekunnin
rakoon”, katsoja taas mahtuu istahtamaan Anna Alapuron kirjoituskoneen
näppäimistölle ja graafikon itsensä se viskaa esineettömään tilaan. Tila alkaa saada
väriä siirryttäessä tälle vuosikymmenelle,
väri ja viivasto alkavat muotoutua sisäisemmän avaruuden alkukuviksi. Yksi rajapyykki
on ylitetty.

Anna Alapuro pyrkii teoksissaan mahdollisimman suureen pelkistykseen ja hän
onnistuu siinä niin hyvin, että hänen tähtitarhansa voi löytää omasta maailmastaan sekä avaruuden tutkija että syvänmeren sukeltaja siinä kuin mikrobiologi taikka
kulttuuriantropologi. Hänen pienikokoista värigrafiikkaansa voidaan verrata myöskin
vaikkapa muinaisintialaisiin miniatyyrimaalauksiin. Uusimman tuotantonsa taiteilija
näkee kuvallisen lyriikkana.
Teokset jäävät avoimiksi kuin runot, yhtäaikaisina polkuina eri suuntiin.

Mutta tälläkin hetkellä Anna Alapuro ylittää uutta virtaa; värigrafiikka on saamassa
jatkokseen maalauksia. Ensimmäistä kertaa taidekoulun jälkeen hän on tarttunut
siveltimiin. Grafiikan teko on työlästä, carborundum/kuivaneulavedokset, joita tässäkin näyttelyssä tulemme näkemään, ovat saattaneet syntyä kymmenenkin painokerran
kautta. Toisaalta: “Grafiikassa voi helpommin kuin maalatessa paeta tekniikan taakse.
Periaatteessa mikä tahansa lattialla pyöriskellyt laatta näyttää joltakin, kun sen
vedostaa… maalaaminen on niin suoraa, kaikki näkyy, se on lahjomattomampaa.”
Uudet maalauksensa Anna Alapuro esittelee monitoimitilassa.

Täydellinen Ympyrä 2/1992