Texts
Lähiöiden rakennukset ja taide / 2000
Sanaa rakennustaide ei kovin usein kuule eikä näe kirjoitettuna. Kuinka moneen viimeksi kuluneina vuosikymmeninä rakennettuun kiinteistöön voidaan liittää sana taide? Kuitenkin rakennustaide-sanaa käytetään arkkitehtuurin synonyymina.
Vapaan taiteen lajeista kuvanveisto on lähinnä arkkitehtuuria. Taloa voi pitää suurena veistoksena. Jos arkkitehti pystyykin ajattelemaan itseään kuvanveistäjänä, värit hän
saattaa unohtaa. Koulutuksessakaan niitä ei välttämättä huomioida.
On mahdollista olla kuvanveistäjä, taidemaalari ja arkkitehti samassa persoonassa, mutta harva siihen on minään aikakautena yltänyt. Ehkä arkkitehtiä voisi verrata
orkesterinjohtajaan; hänenkään ei tarvitse osata soittaa kaikkia orkesterin soittimia, vaan hahmottaa ja hallita kokonaisuutta.
Ammattitaiteilijoiden mukanaolo alusta alkaen luotaessa uutta yhdyskuntasuunnittelua
sekä korjattaessa vanhaa rakennuskantaa on perusteltavissa.
Ympäristötaidetta takaportista?
Yleensä ympäristötaide on kuin koditon kulkuri, joka hyökkää tyhjillään oleviin taloihin ja levittäytyy jättömaille. Sen elämä voi olla hetkellistä mutta myös vaikuttavaa. Nyt se
on otettu oppiaineeksi taidekouluihin ja sille jaetaan apurahoja. Se on kotiutumassa. Hyvä niin – ympäristöähän riittää.
Kaupunkien keskustat ovat useimmiten jo sinällään virikkeisiä ja mielenkiintoisia. Kun mennään kaupunkien laitamille, löytyy neitseellistä mistään taiteesta tietämätöntä
aluetta, joka vain odottaa ottajaansa.
Taiteilijoiden ja arkkitehtien välisestä yhteistyöstä on viime vuosikymmeninä puhuttu paljon, mutta tulokset ovat vielä vähäisiä. Vaikka taidekouluissa nyt onkin joitakin ympäristötaiteen suuntautumisvaihtoehtoja, niiden oppijaksoilla ei pitkälle pötkitä. Tarvitaan päämäärätietoisempaa ja kunnianhimoisempaa otetta. Taiteilijoita ja
arkkitehtejä kouluttavien tahojen tulisi luoda jonkinlainen rakentamisen realiteeteissa kiinni oleva yhteinen opintokokonaisuus ja mahdollisuus harjoitella työn tekoa yhdessä
jo ammattiin valmistuttaessa.
Taide ja lähiöuudistus
Noin 350 suomalaista lähiötä odottaa peruskorjausta. Niissä asuu n. viidesosa kansasta. Yleensä lähiöt ovat estetiikaltaan kaupunkien köyhintä aluetta. Ympäristö on usein luonnonkaunista, mutta ihmisen kädenjälki on melkeinpä yhtä usein hävettävää. Lähiöissä riittää ammatillista haastetta kuvataiteilijoille, joiden kyvyt, taidot ja tekniikat ovat
moninaiset. Eikä laskuista sovi jättää pois muidenkaan taiteen alojen vaikutusta lähiöuudistukseen. Taide rakennetun elinympäristön osana vaikuttaa kohottavasti siellä
asuvien ihmisten itsetuntoon ja identiteettiin. Siten se suojelee itse itseään tihutöiltä ja asukkaita mielenterveyden ongelmilta.
Lähiöitä rakennettaesssa ei ajateltu niin pitkälle. Haluttiin vain rakentaa mahdollisimman halvalla asuntoja ihmisille. Se ei ole huono päämäärä, mutta säästäminen väärässä
paikassa saattaa käydä loppujen lopuksi kalliiksi. Nyt laiminlyönti kannattaisi paikata.
Väriä elämään!
“Muutin syksyllä 1997 Annalaan. Näihin aikoihin tuotiin julkisuuteen tarkasteltavaksi Kaukajärven perusparannussuunnitelma. Huomasin, että siinä ei puututtu mitenkään
yhteisten sisätilojen ilmeen korjaamiseen. Porraskäytävä on kuitenkin hyvin tärkeä tekijä talossa; se joko kutsuu sisään tai työntää tulijan askelen taaksepäin.
Jokainen tamperelainen tietää, mikä ilo on käyttää jugend-talon portaikkoa.
Annalassa talojen stereotypia on tylsistyttävää ja värisuunnittelusta ei juuri voi puhua. Harmaa ja taivaansininen maali maksavat kuitenkin saman verran. Halvin tapa
yksilöllistää porraskäytävät, kerrokset ja talot toisistaan eroaviksi ja helpommin löydettäviksi on väri.
Jokainen porraskäytävä voisi olla oma kokonaistaideteoksensa. Portaikkojen tila on niin niukka, että vain taidemaalari ja värisuunnittelija pystyisi siihen vaikuttamaan
parantavasti. Ankeus ei kuitenkaan ole pakollista.” Näin kirjoitin 1998 halutessani tuoda taiteen mukaan lähiöuudistukseen. Hakemus Euroopan sosiaalirahastoon ei mennyt läpi.
Valoa on näkyvissä: äskettäin Kuopion kaupunki myönsi taidepalkinnon sikäläisen lähiön hyväksi tehdystä työstä.
Annala-projekti
Kaukajärven Annalaan on suunnitteilla laaja perusparannusprojekti, johon on nyt jo uhrattu 800 000 markkaa. Annala-foorumissa viime kesäkuussa kutsuvieraille ja lehdistölle
esiteltiin “Hallinnollistekninen makrotalouslaskentamalli lähiöiden korjaus- ja lisärakentamisinvestointien perusteeksi”. Lähiön arvoa oli tarkasteltu monelta kannalta,
mutta ihmettelen, eikö esteettinen arvo ja taide lähiössä ansaitse omaa kategoriaansa. Kun tutkimusta ja kaavioita tarkkaan lukee, esteettisen ja taiteellisen elementin voisi
kuvitella olla mahdutettuna useankin tutkimusosion sisään. Niin ei konkreettisesti kuitenkaan ole.
Arkkitehtuuriin sisältyy aina silti estetiikka. Ainakaan tuntemani arkkitehdit eivät vastusta taiteen ja arkkitehtuurin liittoa. Olen kesästä 1999 asti ollut TTKK:n arkkitehtien mukana hahmottelemassa taiteen osuutta tutkimushankkeeseen, jossa olisi tarkoitus yhdistää arkkitehtuuriin sosiaalinen aspekti ja taide jo suunnitteluvaiheessa. Projektiin on haettu
rahaa TEKESistä (Teknologian edistämiskeskus), mistä on ilmoitettu, etteivät he ainakaan taiteeseen rahoitusta anna. Taideosuuteen pitäisi siis varat saada eri taholta.
Kuluvan vuoden kesäkuussa kulttuuriministeri Suvi Lindén esitti, että TEKES voisi harkita “sisältötuotannon” rahoittamista, sillä se olisi eduksi kansantaloudellemme.
Sosiaalityötä ja taidetta
Kun kuvataiteilija Ritva Harle 1990-luvun alussa muutti Pihlajistoon tyttärensä ja vastasyntyneen poikalapsensa kanssa, hän luki Helsingin Sanomista sosiologisesta tutkimuksesta, jonka mukaan itä/koillishelsinkiläisen yksinhuoltajaäidin tulevaisuuskuva on “pysyvä sosiaalitoimen asiakkuus ja mahdollinen alkoholi- tai huumehelvetti”.
Ritva Harle ei muuttanut pois Pihlajistosta. Hän päätti muuttaa Pihlajiston. Käytyään isännöitsijan puheilla hän tapasi sattumalta bussissa Ilkka Rantasen nuorisotoimistosta.
He päättivät yhdistää voimansa. Näin alkoi lähiöuudistus Helsingissä. Se alkoi porraskäytävästä, jonka Harle yhdessä talonsa pelättyjen nuorten kanssa maalasi.
Ryhmä vanhempia maalasivat hekin yhden portaikon yhdistäen samalla voimansa lastensa ja ympäristön hyväksi.
Pihlajistossa taide ja sosiaalityö kulkivat käsi kädessä. Ensimmäisen kevään jälkeen vanhustyöntekijä tuli ihmettelemään, mitä Pihlajistossa on tapahtunut, kun heille ei enää
tule vanhusten hätäsoittoja.Toiminta vaikutti yhteisöön yllättävän positiivisesti. Jossain vaiheessa verotoimistosta haluttiin tietää, onko Ritva Harle sosiaalityöntekijä vai taiteilija.
Ne roolit hänellä pioneerina ja aidosti asiastaan välittävänä ihmisenä minivätkin niin yhteen, ettei terveys sitä kestänyt, vaan hän joutui välillä pitkälle sairaslomalle.
Onkin harkittava tarkkaan tähänastisten kokemusten perusteella ja tapauskohtaisesti, kuinka vedetään milloinkin raja taiteilijan luovan ammattityön ja taidetta välineenään
käyttävän sosiaali- ja nuorisotyön välillä, vaikka ne toimisivatkin yhteiseen hiileen puhaltaen ja yhteistyössä.
“Lähiötaiteilija? Ei kiitos!”
Uusi maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa ottamaan asukkaiden mielipiteet huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Taiteilijatkin – ja erityisesti alueella asuvat ympäristöstään
huolta kantavat ja asiasta kiinnostuneet taiteilijat – pitäisi ottaa mukaan jo tässä vaiheessa.
Yhteistyö asukkaiden kanssa kaikissa työvaiheissa varmistaisi taideteosten istuvuuden paikkaansa.
Ei ole itsestään selvää, että taiteilija olisi kiinnostunut lähiönsä taideproblematiikasta. Jokaisella kuvataiteilijalla on omanlaisensa kiinnostuksen kohteet eikä sanalla lähiö ole
korkeaa statusta sen enempää arkkitehtien kuin kuvataiteilijoidenkaan sanastossa.
Palkkaa työstä?
Kun Ritva Harle pani alulle, organisoi ja toteutti taiteilijana Pihlajiston projektia, se oli monelta osin palkatonta työtä. Rappukäytävät maalattiin ja seikkailumetsät rakennettiin
ilman palkkaa. Sitten, kun homma oli hanskassa ja hyväksi ja hyödylliseksi todettu ja rahaa tuli kymmeniä ja satoja miljoonia lähiöön, eivät taide, kulttuuri- eikä nuorisotoimi kuuluneetkaan sen piiriin. Kuinka tämä voi olla mahdollista?
Kun taiteilijoita on palkattu esim. Helsingissä lähiötyöhön, heidän palkkansa on ollut vain puolet arkkitehtien palkasta. Luvattoman usein kuvataiteilija tekee palkatonta hyväntekeväisyystyötä.
Taide ja tasa-arvo
Lähiöuudistuksen parissa työskentelevä Elävä Hervanta-toimisto on ehdottomasti taiteen kannalla. Rahaa vain ei kaupungin budjetista löydy. Ei vaikka koko lähiöuudistus
on siitä saanut alkunsa. Niinpä harrastelijat saavat hoitaakseen ammattilaisille kuuluvat työt. Toimistossa työskentelevät tällä hetkellä insinööri, arkkitehti, 2 sosiaaliohjaajaa ja tiedottaja.
Kiitokset Jorma Keräselle ja TTKK:lle, arkkitehdeille Järvineva ja Ylinen, rak.arkkitehti Moisanderille ja kuvataiteilija RitvaHarlelle.
Lähteet: KUVAlehti, Aamulehti, Annala-foorumin lehdistötiedote, Tiedon portaat, Taide-lehti, Taiteilija-lehti.
![]() |
![]() |
Julkaistu Suomen Kiinteistölehdessä syyskuussa 2000
Suomen Kiinteistölehti / Syyskuu 2000

