Texts
Ei kaiken tarvitse olla niin vaikeata / 1996
Tällä hetkellä Marjo-Riitta Sasi maalaa kaseiinitemperalla suurille lakanakankaalla peitetyille kovalevypohjille. Hän maalaa nähdäkseen itsensä. Siinä mielessä hänen
töitään voi tarkastella omina kuvina, vaikka ne ovatkin abstrakteja teoksia. Niiden muotokieli on orgaanista. Niillä ei ole mitään tekemistä konkretistien tiukkojen
rajausten ja tyynien, virheettömien väripintojen kanssa. Värit ovat ystävällismielisiksi murrettuja. Ne eivät ponnista voimiaan äärimmilleen vuoropuhelussaan, eivät osoittele
taikka alleviivaa.
Kun tapasin haastateltavani, hän oli pukeutunut harmaaseen. Teoskin, jota hän esitteli eniten itsensä näköisenä, sisälsi paljon harmaata. Hänen maalauksensa ovat kuitenkin polykromaattisia. Värien sävy on raikastunut aikaisempiin pienikokoisiin maalauksiin verrattuna eikä viiva ole enää surrealistisen ahdistava. Kompositio ei pyri esittämään maailmankaikkeuden kaavaa, vaan kysymyksessä on vain katkelma elämästä, arvokas sinänsä.
Abstraktia taidetta on kyllästymiseen saakka preparoitu musiikkitermistöllä. Etsimättä tässä tapauksessa tulee mieleeni jotakin japanilaista; sateen ääntä ja jonkin
kielisoittimen näppäilyä…
“Ei kaiken tarvitse olla niin vaikeata”, sanoo hän.
Juuri tämä päivä on riittävän kaunis.
Täydellinen Ympyrä 1/1996