For Press




TAMPERE
Ballads – Valokuvakeskus Nykyajan Studio
4.9.-27.9.2021
Valokuvakeskus Nykyajan jäsenten yhteisnäyttely
TARTTO
Tampere Maja 27.8.-20.9.2020
Tampere Dok
TAMPERE DOK:
Pyynikintorin työmaa-aidoissa 100 metrin valokuvakooste vuoden 2020 alusta.

Tampere Dok on uudessa kuvakollaasissaan yhdistänyt Pyynikintorin työmaaparakkeja ympäröiviin aitoihin alueen menneisyyden, nykyisyyden sekä tulevaisuuttakin. Teos on osa Ratikan Taide -ideahaun kautta syntynyttä väliaikaista taidetta.
Kuvakollaasi on toteutettu painamalla uusista ja vanhoista valokuvista yhdistetyt kuvasarjat kankaalle. Valitut valokuvat esittävät Pyynikintorin elämää – kuinka entiset reitit muuttuvat ja kuinka uusia kulkuväyliä avautuu. Osassa kuvista on yhdistelty muotoilutoimisto Idiksen tekemiä havainnekuvia ja Pyynikin alueen vanhoja valokuvia.
Valokuvataitelijaryhmän vetäjä Aimo Hyvärinen kertoo, että taiteilijan tehtävä on osallistua aikaansa ja paikkaansa; Tampere Dok tulkitsee taiteessaan kaupungin murrosta. Ryhmä koostuu tamperelaisista valokuvataiteilijoista – Hyvärisen lisäksi mukana ovat Eijaa Heikkinen, Harri Lundelin, Marja-Liisa Torniainen, Hannu Vanhanen, Hans Viebrock ja Susanna Myllylä. Museokuvien kuvaajat ovat Veikko Kanninen, E.M. Staf, W. Gestrin ja Jukka Raunio.
Ratikan taiteen päämääränä on luoda ympäristön viihtyisyyttä parantava kokonaisuus sekä raitiotien rakentamisen että Ratikan toiminnan aikana. Samaan aikaan suunnitellaan pysyviä teoksia, jotka näkyvät Tampereen Ratikan ympäristössä viimeistään liikennöinnin käynnistyttyä.
Raitiotien taiteen yleissuunnitelman mukainen toteuttaminen alkoi kesällä 2018. Työtä ohjaa Raitiotien taiteen ohjausryhmä, jossa ovat mukana edustuksellaan muun muassa Tampereen Raitiotie Oy, Tampereen taidemuseo ja julkisen taiteen ohjausryhmä.


Tampere Dok seuraavaksi Valokuvakeskus
Nykyajassa 6.-29.7.2019. Tervetuloa avajaisiin
perjantaina 5.7. klo 17. alkaen.
Tampere Dok-ryhmän mukana Chemnitzissä toukokuussa
ripustamassa näyttelyä ja pitämässä työpajaa.
Hanging exhibition in Germany, Chemnitz, in May,
and keeping workshops with Ami Hyvärinen,
Susanna Myllylä and Hannu Vanhanen.
Näyttelyyn osallistuvat myös Eijaa Heikkinen,
Petri Ihanus, Hans Viebrock & Petri Nuutinen.
Juliste: Petri Ihanus
FINLANDIA HOUSE / Gallery Veranda 14.5. – 29.6.2018
NO MAN IS AN ISLAND – WE ARE INTERCONNECTED
Mannerheiminkatu 13 e
avoinna ma-pe 9-19
https://blogs.uta.fi/spacesofjustice/2018/03/19/art-research-festival-3-4-may-2018-university-of-tampere/
http://www2.uta.fi/ajankohtaista/tapahtumat/artresearch-festival
KAAKKOIS-SUOMEN VALOKUVAKESKUS
3.4. – 28.4.2018
NO MAN IS AN ISLAND – WE ARE INTERCONNECTED
Galleria Pihatto, Valtakatu 80, Lappeenranta
avoinna ti-pe 11-18, la 11-15
www.galleriapihatto.fi
Marja-Liisa Torniainen on Helsingissä syntynyt (1953) kuvataiteilija ja vapaa kirjoittaja, joka työskentelee Tampereella. Hän on Valokuvataiteilijoiden liiton, Taidemaalariliiton, Yleisen lehtimiesliiton, Sanaston ja Kuvaston jäsen paikallisten taiteilijayhdistysten lisäksi.
Nyt esille tulevat valokuvateokset ovat syntyneet Tampereen vastaanottokeskuksessa. Malleina loistavat pääasiassa keskuksen asukkaat Irakista ja Afganistanista, mutta mukana on myös yksi suomalainen ja yksi suomalais-syyrialainen henkilö, joilla ei ole mitään tekemistä ko. keskuksen kanssa. Suurin osa malleista on lapsia. Teosten ensimyynnistä menee proviisio malleina toimineille henkilöille ja heidän perheilleen.
Näyttelyn nimi juontaa juurensa englantilaisen kirkonmiehen ja kirjailijan tunnetusta tekstistä Kukaan ei ole saari, No Man Is An Island. Olemme kaikki kytköksissä toisiimme, siksi älä kysy, kenelle kellot soivat – ne soivat aina meille kaikille.
Niinpä kuvasarjan kantava ajatuksena onkin kaikkien olentojen perimmäinen samankaltaisuus; ihminen on ihminen aina ja kaikkialla huolimatta kansallisuudesta, uskonnosta taikka ihonväristä. Tekijän toiveena on jatkaa kuvauksia erilaisten yhteisöjen parissa.


Valokuvaprojekti on syntynyt osana Tampereen yliopiston hallinnoimaa kolmevuotista projektia Making Spaces of Justice Across East-West Divide – Tiede, taide ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Projektiin kuuluvat myös Turun, Helsingin ja Pietarin yliopistot ja taiteilijoita, toimittajia ja tutkijoita Suomesta ja Venäjältä. Koska työryhmä on kansainvälinen, on sen blogi vain englanniksi:
http://blogs.uta.fi/spacesofjustice/team/
Koko projektin ja nämä työt on mahdollistanut Koneen säätiön tuki (ei kuitenkaan tämän näyttelyn kuluja).
Koli-sarjaa saatavilla taidelainaamossa Mältinrannassa:
NO MAN IS AN ISLAND – WE ARE INTERCONNECTED
Marja-Liisa Torniainen ja Kaupin vastaanottokeskus
Valokuvakeskus Nykyaika 3.6. – 3.7. 2017
Tervetuloa avajaisiin pe 2.6. klo 17.00-19.00!
Marja-Liisa Torniainen with the inhabitants of the Tampere Reception Centre
Nykyaika Gallery, Kauppakatu 14, Tampere, Finland
The inhabitants of the Tampere Reception Centre are modeling in the photographs of Marja-Liisa Torniainen. In these works, children play the most important role.
No man is an island makes a statement for families. On a TV monitor, pictures of the asylum seekers themselves are displayed.
The idea of mankind and nature as one organic whole is the message of the text of John Donne: if we are mishandling nature or our neighbours, we are mishandling ourselves at the same time. Connections between human beings create a living network. These connections come alive when we are looking at persons in artworks — even those are from what era.
Marja-Liisa Torniainen’s photography exhibition is a cooperation between the artist and the inhabitants of the Kauppi Reception Centre.
It is part of the research project Tiede, taide ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus – Making Spaces of Justice across East-West Divide funded by the Kone Foundation.
Marja-Liisa Torniainen (s. 1953) lives and works in The Artist House of Tampere. She is visual artist; photographer, painter and an independent writer. She has studied, for example, in the Lahti Art Institute and Tampere University of Applied Sciences (TAMK). She is a member of the Photographic Artists’ Association and the Finnish Painters’ Union, Photographic Centre Nykyaika and the Tampere Artists’ Association as well as the General Union of Journalists in Finland.
Sideline Programme:
Sunday 11.6.
12.30 Short presentation of the exhibition
13.00-14.30 Panel discussion ART, SCIENCE AND THE POLITICS OF COMPASSION
Participants: researcher Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen (University of Tampere)
deputy Tommi Helevirta (Tampere Reception Centre),
Asmahan Kazem and Ali Ghazi Al-Saaidi (Tampere Reception Centre),
Raman Hussain (member of Tampere Artists’ Association)
Moderators: artists Anne Lehtelä and Marja-Liisa Torniainen (in Finnish and in English)
Voice Workshop with and basing on the text of John Donne: No Man Is An Island.
Working days agreed together with the participants. The work of voice is coming to circle around with the exhibition.
You can register for the workshop by e-mail: galleria.nykyaika@backlight.fi
TERVETULOA
VALOKUVAKESKUS NYKYAJAN JÄSENTEN RYHMÄNÄYTTELYYN
“JOKAPÄIVÄNEN RUOKAMME”
2.9.2016 avoinna ma-pe 12-18, la-su 12-16
Syyskuussa 3.9. − 4.10.2016 teemana on ruoka ja siihen ladatut monet merkitykset.
“Jokapäiväinen ruokamme” -ryhmänäyttelyssä on esillä valokuvia yhdeksältä Valokuvakeskus Nykyaika ry:n jäseneltä:
Terhi Asumaniemi – Laura Happo – Johanna Havimäki – Eijaa Heikkinen –
Helinä Hukkataival –Soile Iivonen – Heli Tiainen – Marja-Liisa Torniainen – Jaana Tyrmi

TORNIAINEN: IRMAN KATTAUS/SARJASTA IRMA/60×90 cm/PIGMENTTIVEDOS ALUMIINILLA/2016
Näyttelyn kuratoi kuvataideintendentti Sirpa Joenniemi.
Oheisohjelmassa luvassa on taiteilijavoileipiä, ruokakuvausta, kahvikonserttia…
Galleriassa voi vaihtaa reseptejä ja kaikki voivat osallistua teemaan omilla kuvillaan instagramissa hastagilla #jokapäiväinenruokamme.
Tarjoamme joka päivä suupalaa! Tervetuloa satokauden aikaan nauttimaan silmänruoasta ja eri mauista.
What can research learn from art?
Thursday 25 February, 14:00-16:00
Oasis, PinniB, 2nd floor, (Kanslerinrinne 1)
The capacity of art to generate a variety of interpretations and cast the familiar into a new light has interested researchers for a very long time. Academic researchers and artists often explore similar societal and political questions. But still, the practices of knowledge production in research and arts have remained disconnected.
This discussion event seeks to generate reflection on the possibilities of collaboration between research and arts practice. What kinds of experiences of collaboration do researchers and artists have? Through what kinds of interventions can we encourage intersectoral knowledge production?
Welcome to discuss these questions and others with Masha Godovannaya (a St. Petersburg-based visual artist, curator and social scientist), Eeva Puumala (a Tampere-based scholar whose research explores the art/research interface) and Saara Särmä (a Tampere-based feminist, scholar and artist). Comments are provided by Tere Vadén (a philosopher who has written on a variety of topics around artistic research).
The event is organised by the research project Making spaces of justice across the East-West divide funded by the Kone Foundation.
Solo Sokos Hotel Torni, Tampere, 5krs.
Tammerkoski-valokuvia 6.10. 2015 – 6.10.2019

Teos kaikissa 14 huoneessa ja – käytävässä. Hankinnat hotellin infon kautta.
Myös taidelainaamoehdoin.
Kaikki teokset löytyvät täältä: http://tampereen-taiteilijaseura.fi/torni-galleria/

Green Kitchen 2015 / serie Epilänkatu 65
in 6th Triennial of Pirkanmaa 2015 – Regional exhibition of Pirkanmaa area
Pirkanmaan 6. triennaali, Galleria Emil 2015
Henkilökuva sivulla ensimmäisenä ja CV-kuva: Copyright Helinä Huotari 2020




