Blog

Uusi taidekoulu Tampereelle!?

Posted 31.01.2014

Lähes sata  kuvataiteen eri sektoreilla toimivaa ammattilaista pohti Galleria Rajatilassa viime perjantaina, minkälainen  koulu voisi tulevaisuudessa antaa taideopetusta Tampereella ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelman lakkautuksen jälkeen. Kokoukseen osallistuneista suurimmalla osalla on jonkinlainen kytkös oppilaitokseen. Rajatilassa oli esillä TAMK:sta valmistuneiden Tehonrakentajien näyttely. Kokouksen vetäjänä toimi Jussi Koitela.

Ensimmäinen puheenvuoro oli varattu apulaispormestari Olli-Poika Parviaiselle (vihr.), joka ei kuitenkaan saapunut paikalle – eikä hänen puhelimeensa vastattu. Osallistujat olisivat mielellään kuulleet tarkemmin kaupungin positiivisesta kannasta kuvataideopetuksen jatkumiseen Tampereella. Puheenvuoron pitivät lakkautettavan kuvataiteen koulutusohjelman koulutuspäällikkö, valokuvaaja Juha Suonpää, Tampereen kesäyliopiston rehtori Ritva Ojalehto ja filosofi Tere Wadén. Kuvataideakatemian oppilaskunnan tukiterveiset toi Mikael Kinanen, hänkin koulun entisiä oppilaita.

Juha Suonpää esitteli uuden Mediapoliksen vain englanninkielellä toimimaan tulevaa Fine Arts-mahdollisuutta. Opinto-ohjelmaa ei ole vielä tehty ja kokonaan epäselväksi jäi, mitä taiteen opetus tulee siellä olemaan. Mediapuolen hakijat ovat olleet aasialaisia ja muualta Euroopasta, mukana on ollut vain muutama suomalainen. Koulutusta suunnitellaankin vientituotteeksi.

Samaan aikaan, kun taidekoulu tuli Tampereelle yli parikymmentä vuotta sitten, lopetettiin Ylen  ammattiopisto ja siirretiin vastaavaa opetusta osaksi uutta taidekoulutusta. Kuinka ollakaan, tämä puoli nousikin määrääväksi tekijäksi ja varsinaiset taideaineet jäivät lapsipuolen asemaan. Näin sen näkee taidegraafikko Tuula Lehtinen, joka aikanaan oli suunnittelemassa koulua. Tällaiseksi hän ei sitä ajatellut. Olen myös omakohtaisesti TAMK:ssa opiskellessani nähnyt tapahtuneen. Alkuun koulun nimessä oli edellä taide – taide ja viestintä, nyt se on päinvastoin – ja koulutus on jälleen Ylen kupeessa Mediapoliksessa. Täysin luonnollista. Itsekritiikkiin on syytä.

Kun uutta taidekoulua suunnitellaan, täytyy lähteä siitä, mitä edellisestä puuttui, siis itse taiteen opetuksesta. Taidehan ei tietenkään ole kiinni välineestä, ja on totta myös, että mediapuoli vaikutti hyvin hedelmöittävästi opintoihin. Opiskelijat kehuvatkin koulun ennakkoluulottomuutta ja innovatiivisuutta ja hakuaisivat säilyttää uudessakin koulussa tämän asenteen. Läänintaiteilija Vesa Varrela taas kehottaa kertakaikkiaan unohtamaan koko TAMKIn ja suuntaamaan kohti uutta. Hän esitti ajatuksen koulutuksen siirtämisestä Tampereen yliopistoon. Siellähän toimii jo näyttelijäkoulutuskin. Tamperelainen taideyliopisto? Ritva Ojalehto kesäyliopistosta esitteli laitoksensa yhteistyöprojektia Lapin yliopiston kanssa: kuvataiteen perusopintoihin hakuohjeet julkaistaan myöhemmin keväällä.

Uuden koulun rakentajilla on heti visaisia kysymyksiä ratkottavana: keille koulutus kohdennetaan, mikä on sen taso, kuinka rahoitus järjestetään, missä tiloissa koulutus tapahtuu, ketkä ovat yhteistyökumppanit? Ketkä opettavat? Mikä on hallintomalli? Onko entisessä johdossa ollut liian vähän naisia? Entä jos kouluun tulija ei saa opintotukea? Saako koulusta todistuksen? Tarvitaanko todistusta?

Näyttelytoiminnassa kukaan ei koskaan katso todistuksia, vaan teoksia, mutta opetusvirkoihin ja tuntiopettajan palkkaan todistus vaikuttaa. Kuinka irrallaan ja vapaa uusi koulu voisi olla? Entä 1935 perustetun Vapaan taidekoulun malli? Se on 4-vuotinen ja taidemaalarin ammattiin valmistava. Tästä ei puhuttu lainkaan kuten ei myöskään taiteen henkisestä sisällöstä, josta Kandinsky kirjoitti jo vuonna 1912. Mitä oikeasti tarvitaan, ei vain Tampereella, vaan valtakunnallisesti ja globaalisti tällä hetkellä taiteilijoiden koulutuksessa?

RiestraRajatilassa

Vielä parikymmentä vuotta sitten todisteltiin, kuinka taide on hyödyllistä ja tuottavaa. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut tämä, mikä nyt tuntuu vakiintuneen yleiseksi ajatustavaksi: taide yritetään kaikin keinoin ottaa hyötykäyttöön, niin viihdeteollisuudessa kuin sosiaalityössä. On tultu toiseen ääripäähän kun unohdetaan, että taiteella ON itseisarvo, että se ihan itsessään on hyödyllistä ja kansallista omanarvontuntoa, hyvinvointia JA varallisuutta kasvattava tekijä. Simón Francicso Riestra (kuvassa oikealla) halusikin varoittaa taiteilijoita alistumasta yritysten arvomaailman tulkeiksi. Taiteilijoiden tulee osata arvostaa työtään, puhaltaa yhteen hiileen ja tiedostaa yhteiskunnallinen vastuunsa.

Soveltavaa taidetta ei ole ilman – taidetta.

 

Julkaistu vasenkaista.fi 19.01.2014

seuraa myös fb:sa taidekoulu Tampereelle-ryhmää

Tampereen kesäyliopisto

Vapaa taidekoulu

Degree programme in MEDIA and ARTS, PDF-tiedosto