Blog
Täydellinen ympyrä
Posted 07.01.2016
Lehden nimi juontaa juurensa Platonin kirjeisiin, joista yhdessä hän yrittää antaa selonteon ikuisesta ja muuttumattomasta todellisesta ympyrästä, ”joka on erilainen kuin sanat, piirrokset, määritelmät tai tieto siitä mitä on todella olemassa”*
Kun taiteilija siis yrittää piirtää täydellisen ympyrän, luoda täydellisen teoksen, hän on ottanut itselleen mahdottoman tehtävän. Tärkeän tehtävän. Tehtävän, jossa ei voi koskaan onnistua täydellisesti. Tehtävän, josta tosikko ei suoriudu mitenkään. Silti kautta aikojen aina ja aina uudelleen uusi taiteilijoiden sukupolvi kautta maailman aloittaa saman työn. Uskoen tekevänsä jotain uutta, vaikka vain uusissa olosuhteissa ja ympäristöissä kaivaa samaa olemassaolon valoa esiin kuin edellisetkin sukupolvet. Kaikkien näiden maailmanhistoriassa luotujen taideteosten läpi, taiteen peittojen läpi, pilkottaa silti se kuvaamaton ja millään kielellä kerrottavaksi saavuttamaton.
Koska itse kuvataiteellisen teoksen synnyttäminen on näin vaikeaa, on ymmärrettävää, että aiheesta kirjoittaminen on myös vähintäänkin hankalaa. Onneksi kykeneviä henkilöitä kuitenkin on, sillä ei ole suurempaa iloa kuin saada lukea tällaisen näkijän huomioita. Kuitenkin vain taiteilijan on mahdollista kertoa täsmällisesti, mistä oikeasti on kyse – jos hän sen itse ymmärtää ja – jos hän osaa siitä kirjoittaa. Useimmiten ei. Tässäkin tarkoitan vain sellaista kuvataiteilijaa, jolla on laaja-alaista ymmärrystä ja selvänäköisyyttä kirjoittaa kollegansa työstä. Oma työ on aina liian lähellä. Hyvä esimerkki tällaisesta taiteilija-kirjoittajasta on Jaakko Rönkkö.
Tampereen Taiteilijaseuran tiedotuslehti Täydellinen Ympyrä perustettiin kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin kuvataiteilijat enimmäkseen vielä vaikenivat totaalisesti. Paraskin taidehistorian maisteri on ulkopuolinen taiteen tulkitsija, usein tallaaja, puhumattakaan niistä kirjallisuustieteilijöistä, jotka kuvataiteesta kirjoittavat. Tämän vuoksi tilaisuuden tarjoutuessa halusin olla mukana perustamassa lehteä, joka antaisi meille itsellemme mahdollisuuden sanoa sanamme. Taiteesta ei ole pakko kirjoittaa vaikeasti ja vaikeankin voi ilmaista ymmärrettävästi, kaikille ymmärrettävästi, ei vain yliopistosivistyksen saaneille.
Miten tässä on onnistuttu? Käsittääkseni melko hyvin, sillä tänään kaikki on toisin: taidekoulusta valmistuneen nuoren oletetaan itsestäänselvästi osaavan kertoa työstään ja avata lähtökohtiaan ja taiteensa tarkoitusta yleisölle, rahoittajille ja lehdistölle. Taiteentekijän työssä merkityksellisintä on se, että se on täysin subjektiivista. Kukaan muu ei voi sanella maalarille, valokuvaajalle taikka kuvanveistäjälle, mitä hänen tulisi tehdä. Hänen täytyy ymmärtää se ihan itse. Niinpä vain hän itse voi siitä kertoa eteenpäin. Mikään kertomus ei silti vakuuta huonoa työtä hyväksi, vaikka painettuun sanaan uskotaan edelleenkin liikaa – joskus jopa niin, että se huonokin muuttuu hyväksi.
Kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana kaikissa maan taideoppilaitoksissa on opetettu tuottamaan tekstiä taiteesta, analysoimaan ja verbalisoimaan kuvataiteilijan työtä. Kaikki se on tärkeää ammatillisen kehityksen kannalta. Nyt saa lukea usein tarkasti mietittyjä ja muotoiltuja kirjoituksia, mutta taiteellinen ulottuvuus niistä uupuu (kaikki sitä tuskin kaipaavatkaan). Tämä johtunee siitä, että kirjoittamista on harjoiteltu lähinnä opinnäytetöiden kirjallisia osioita varten, joihin vaaditaan tieteellistä otetta.
Matkalla on syntynyt myös väsyttävän paljon näennäisälyllistä ja ajatuksenkulultaan lähempää tarkastelua kestämätöntä sananpaukutusta. Toisaalta on vastavalmistuneita, jotka pystyvät kirjoittamaan välittömästi, raikkaasti ja rohkeasti kaikesta aiheeseen liittyvästä. Tämä kaikki on näkynyt myös Täydellisessä Ympyrässä. Lehti on ollut muutoksessa mukana.
Täydellisen Ympyrän ulkoasu on Minna Soraluoman pitkään luotsaamana saanut jo hyvän ilmeen, mutta sisältöön kaipaan edelleen tulta ja tappuraa, toimituksellista linjakkuutta, syvyyttä, rohkeutta ja kuvataiteilijan yhteiskunnallisen aseman tarkempaa ruotimista sekä ammattikunnan sisäistä kritiikkiä. Onhan tosiasia, ettemme kenenkään muun kritiikkiä suvaitse?
Sisällön puutteista ei silti voi syyttää tekijöitä. Jokaista numeroa toimittaa eri työllistetty palkkatuella, kun lehdellä pitäisi olla vakituinen palkattu päätoimittaja, joka voisi syventyä työhön pitkäjänteisesti. Tähän vain ei ole koskaan ollut varaa. Seuran vaihtuvien puheenjohtajien päätoimittajuus on lähinnä nimellistä. Jäseniä on vaikea saada kirjoittamaan, koska heille ei mitään makseta, ei kuvista eikä teksteistä. Taittaja on ainoa, joka jotain palkkaa työstään saa. Näin ei päästä eteenpäin, ja tämän näköalattomuuden takia jätin lehden toimituskunnan jo yli kymmenen vuotta sitten.
Toivottavasti Täydellisen Ympyrän 20-vuotisjuhlan kunniaksi nämä ongelmat saadaan ratkaistua, jotta seuraavien vuosikymmenten kuluttua käsissämme olisi aivan mahtava, kansainvälinen, terävä, visuaalisesti häikäisevä taiteilijoiden itsensä toimittama julkaisu.
*(Wikipedia 13.10.2015).
Teksti julkaistu Täydellisen ympyrän 20-vuotisjuhlajulkaisussa, jonka taiton suunnitteli Petri Seppä. Julkaisutilaisuutta 20.11.2015 Taidekeskus Mältinrannassa juhlisti apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki. Kirjoittaja oli lehden ensimmäinen toimittaja/taittaja, joka myös nimesi julkaisun.
