Blog
Lissabon 15.10. – 20.10.
Posted 11.11.2013
Oikeastaan tänä syksynä olen tehnyt kaksi matkaa Lissaboniin. Ensimmäisellä matkalla oppaana toimi Pascal Mercierin kirja Yöjuna Lissaboniin. Kirjasta on tehty elokuvakin, jossa Jeremy Irons on pääosassa, mutta sitä ei vielä ole myynnissä. Elokuvan on ohjannut Bille August ja sen ensi-ilta oli tämän vuoden alkupuolella.
Kirjassa kertoja lumoutuu ensin itsemurhaa yrittäneen naisen intonaatiosta hänen lausuessaan sanan português: ”O, jonka nainen yllättäen lausui u:na, ê:n nouseva, merkillisen terävä heleys ja pehmeän suhiseva s sanan lopussa yhdistyivät Gregoriuksen korvissa melodiaksi, joka kuulosti paljon pidemmältä kuin se todellisuudessa oli, ja jota hän olisi mieluiten kuunnellut koko päivän.”
Pelastettuaan naisen ja kadotettuaan hänet mies löytää itsensä kotikaupunkinsa Bernin espanjalaisesta kirjakaupasta, mistä hänen käsiinsä kohtalonomaisesti joutuu vanha ohut ja kellastunut kirja, jossa lukee: Amadeu Inácio de Almeida Prado, Um ourives das palavras, Lisboa 1975. Sanojen kultaseppä. Kirjailija antaa täysin kuvitellun Amadeunsa sanoa omassa kirjassaan näin: ”Kun luen lehteä, kuuntelen radiota tai yritän kahvilassa kuunnella mitä ihmiset puhuvat, tunnen yhä useammin vastenmielisyyttä, jopa inhoa niitä alituisesti toistuvia sanoja kohtaan, joita kirjoitetaan ja puhutaan – alituisesti toistuvia sanakäänteitä, fraaseja ja kielikuvia. Ja pahinta on, kun joudun itseäni kuunnellessani toteamaan, että minäkin toistan jatkuvasti samoja sanoja.” Ja sitten: ”…haluaisin virittää portugalin sanat uudestaan.”
Loppujen lopuksi – taikka aluksi, kolmekymmentä vuotta samassa koulussa klassisia kieliä opettanut Raimund Gregorius jättää koko entisen elämänsä ja lähtee yöjunalla Pariisin ja Baskimaan kautta Lissaboniin selvittämään ihmeellisen Amadeun tarinaa. Tähän tarinaan uppouduin niin, että luettuani sen loppuun yht´äkkiä hätkähdin jatkaessani toimiani: missä minä äsken kävinkään…
Perillä
Taxi kuljetti meidät lentokentältä huoneistohotelliimme pitkin Tejo-joen rantaa, jota valtamerilaivoineen ei äkkiseltään joeksi tajua. Uusi kotikatumme Largo do Conde Barão oli lähellä keskustaa, lähellä satamaa, lähellä Ribera-kauppahallia ja Cais de Sodrea, etelän asemaa, jolta lähtevät junat läheisiin rantalomakaupunkeihin Cascais ja Estoril. Kuuluisa keltainen ratikka numero 28 kulki vähän matkan päästä. Se on mielestäni maailman ihanin kulkuväline: juuri oikean värinen kuluneine puuosineen, se kirskuu, kolisee ja kilisee niin kuin pitää ja palvelee aivan tavallisena julkisena kulkuneuvona kaikkia. Mitkään virtaviivaiset tänne Tampereelle suunnitellut uudet vaunumallit eivät sitä voita. Pelkästään sen takia voisin muuttaa Lissaboniin – joksikin aikaa.
Lissabon on Euroopan toiseksi vanhin kaupunki. Keskusaukio Rossio on toiminut aikoinaan härkätaisteluareenana. Nyt sen kiveys piirtyy merenkulkijakansalle sopivasti aalloiksi, joihinka on paras olla katsomatta kauaa, jos haluaa säilyttää tasapainonsa. Koko kaupunki on kivetty samanlaisilla pienillä beigen värisillä kivillä, ties kuinka kauan sitten. Täällä on syytä unohtaa piikkarit. Aukiolta näkyy ylhäällä Bairro Alton laidalla sijaitsevan vanhan karmeliittakirkon rauniot, jotka on jätetty muistutukseksi vuoden 1755 maanjäristyksestä. Silloin melkein koko kaupunki tuhoutui 1. marraskuuta pyhäinpäivänä, juhlan kunniaksi sytytetyt kynttilät aiheuttivat lukuisia tulipaloja ja kaiken lisäksi tsunami huuhteli paikat. Aukion idänpuoleisella kukkulalla on vanhin, tuholta säästynyt kaupunginosa Alfama. Sekä Alfama että Bairro Alto ovat suojelukohteita.
Koko keskusta on yhtä pispalanporrasta alusta loppuun ja tunnelmassakin on jotain samaa, kodikasta ja hienostelematonta. Ihmiset ovat ystävällisiä ja täällä tinkiminen ei ole sivistyneelle ihmiselle sopivaa. Taideopiskelijat istuskelevat vanhan kaupungin portailla piirtelemässä ja valokuvatessa etenkin ydinkeskustassa on jotenkin noloa havaita joka puolella vain ihmisiä kameroiden kanssa, vaikka varsinainen turistikausi onkin jo ohi. Rautatieasema muistuttaa vanhaa maurilaispalatsia eikä siinä ei ole rumentavia kylttejä kertomassa, mikä rakennus se on. Uusi ja vanha kohtaavat paitsi sen ulkokuoren ja sisustan välillä, myös muuten: talossa on Starbucks ja sen edessä kuumien kastanjoiden myyjä ikiaikaisine kärryineen. Suuria tavarataloja ei kaupungissa ole, mutta kylläkin mahtavia saman katon alle koottuja ostoskeskuksia satoine kauppoineen ja palveluineen kuten Vasco de Gama, Colombo ja Amoreiras. Kaikki ne sijoittuvat hiukan ulommaksi ydinkeskustasta.
Yllä: Bairro Alton näkymiä
Yllä: Rautatieasema ja näkymä Rua Augustalle.
Keskustan hienoin ostosalue, Baixa, paloi vuonna 1988, mutta on rakennettu pieteetillä uudelleen. Praça do Comércio-aukiolta, jolla jesuiitat 1500-luvulla polttivat vääräuskoisia ja jolla myös ensimmäinen neilikkavallankuomouksen kapina tapahtui, avautuu riemukaari Rua Augustalle. Rua Augustaa piti kirjailija Mercierin lääkäri-runoilija Amadeu maailman kauneimpana katuna.
Aukion takana on metroasema, jonka portaiden vieressä on kodittoman yöpaikka.
Kuva: R.L.
Lissabonista myös: http://www.vasenkaista.fi/
http://www.tammi.fi/kirjat/-/product/no/9789513145019
http://esperanzan.blogspot.fi/2010/07/yojuna-lissaboniin.html