Blog

Tungosta museoiden yössä

Posted 09.08.2014

Suomen Taiteilijaseura (STS) viettää tänä vuonna 150-vuotissynttäreitä. Juhlan kunniaksi on julistettu postimerkkien suunnittelukilpailu Kuvataide tänään, Meksikon pääkaupunkiin on viety PARALLAX-näyttely ja erityismuseot ympäri maata esittelevät kokoelmiensa yhteydessä niihin sopivaa suomalaista kuvataidetta. Näin tekee myös Emil Aaltosen museo Pyynikillä. Näyttely avattiin Museoiden yössä. Marketta Haila on kuratoinut viehättävän ja paikkaan  hyvin sopivan näyttelyn, joka pakottaa ajattelemaankin.

 

kamerakierrosalkaabyMLT
Museoiden yön kamerakierros alkaa! Kuvassa Liisa Hietasen Sirpa, virkattu valokuvaaja,
joka sulautuu hätkähdyttävästi
yleisön joukkoon Pyynikinlinnassa.

 

Merja Tanhuan valokuva vastaanottaa tulijan. Tanhuan teokset saavat innoituksensa barokin muotokuvamaalauksista. Roolileikeissä vapautuneet mallit antavat parastaan. Anni Rapinojan puolukkakengät eivät voisi parempaa paikkaa löytää ja Kati Immosen akvarellit saavat paljon tilaa toisesta kerroksesta. Olisin toivonut samaa Merja Tanhuan valokuville, joita oli sijoitettu vain sinne tänne vanhojen maalausten sekaan. Ja vaikka hyvä työ pysyykin hyvänä huolimatta tekoajankohdasta, Hanna Vihriälän rauniliukkomainen teos on jo kyllä nähty. Ihmettelen myös STS:n matalaa profiilia juhlavuoden tapahtumien tiedotuksessa.

Näyttelijä Auvo Vihro esitteli Emil Aaltosena taloa ja sen historiaa klo 19 ja kuuntelijoita riitti tungokseen asti. Kierros kesti 45 minuuttia.

 

puolukkakengatbyMLT
Anni Rapinoja on tehnyt puolukkakenkiä vuodesta 2007.

 

ImmonenbyMLT
Turkulainen akvarellisti Kati Immonen: sarjasta Riskitekijä, Pyynikinlinnan toinen kerros.

 

 

Lenin-museo

Uudistuvassa Lenin-museossa oli vilinää ja vilskettä. Neukkutyylinen kioski tarjosi ostettavaksi kaalipiirakkaa ja virvokkeita ja discossa soitettiin saman ajan hittejä. Mitalityöpaja pyöri nonstoppina. Kokoelmathan ovat samat ja vanhat, mutta työväentalon historiallista miljöötä jaksaa aina ihastella. Museon uudistukseen voit vaikuttaa sinäkin vielä 21.9. asti omilla toiveillasi.

LeninmuseoportaikkobyMLT
Lenin-museoon menijöitä riitti.

 

Leninmuseo1byMLT
Valuuttana kävivät myös sukkahousut.

 

mitalipajabyMLT
Vitriineissä riittää tarkasteltavaa. Pöydän ääressä mitalien valmistusta.

 

LenindiscobyMLT
Discotunnelmaa.

 

 

TR1

SaukkonenmaalausbyMLT
Teemu Saukkonen kertoi TR1:ssä yleisölle 60-vuotisjuhlanäyttelynsä teosten taustoista.

 

 

Vapriikki

Afroditen valtakunnan alle 18 vuotiailta kielletyt esittelyt keräsivät paikan täpötäyteen pariin kertaan. Erotiikka vetää. Ilmanvaihto tilassa ei oikein toiminut ja kierros kesti melkein tunnin. Tukalaksi kävi. On tietysti vaikea koota näyttelyä, jossa on paljn pientä tavaraa, mutta tämä näyttelyarkkitehtuuri ei oikein vakuuttanut.

 

AfroditenbyMLT

Lapsilta kielletty erotiikkakierros oli vetonaulana Vapriikissa.

 

Vapriikin ravintolasalissa esiintyi Valehtelijoiden klubi. Yleisön tietoja museoesineistä testasivat Tampereen Ylioppilasteatterin näyttelijät. Kuusi parhaiten vastannutta sai kirjapalkinnon. Tilaisuuden juonsi toimittaja Risto Astikainen. Myöhemmin muusikot esittivät vielä Junnu Vainion isojen poikien lauluja.

 

ValehtelijoidenklubyMLT
Valehtelijoiden Klubi. Vasemmalta: Nina Lehto teki meikit ja ja kampaukset,
seuraavina TaYT:n näyttelijät Tiia Sorjonen, Milla Vänänen, Sari Degerlund ja Titus Torniainen.

 

 

 

Teksti ja kuvat julkaistu vasenkaista.fi-verkkolehdessä 20.5.2014.

http://museoidenyo.vapriikki.fi/