Blog
Hengen ja ruumiin harjoitustila
Posted 28.02.2014
Turussa 1959 syntynyt Raija Malka on asunut ja työskennellyt Lissabonissa vuodesta 2009. Kaupungista on vaikea löytää hyvää työhuonetta, sillä useimmiten tilat ovat talvella liian kylmiä ja kesällä liian kuumia. Tällä hetkellä hänellä on käytössään erinomainen työtila, entinen arkkitehdin studio. Sieltä, ylimmästä kerroksesta, hän näkee kauas yli kaupungin kattojen.
Portugalin merkittävimmäksi taidevaikuttajaksi mainittu kuraattori Isabel Carlos, CAMin johtaja, kiinnostui Raija Malkan maalauksista käydessään hänen työhuoneellaan. Työn alla olivat silloin Galleria Amassa Helsingissä sittemmin esillä olleet teokset. Malka sai ensimmäisenä suomalaisena taiteilijana mahdollisuuden rakentaa näyttely CAMin vaihtuvien näyttelyiden galleriaan. Aikaa oli kaksi vuotta ja kuraattori oli tiiviisti mukana prosessissa. Näyttelytila oli taiteilijasta kuin jumppasali ja tämä osaltaan vaikutti, niinkuin tila aina vaikuttaa, näyttelyn muotoutumiseen, jopa sen nimeen: Gymnasion – antiikin kreikkalaisten hengen ja ruumiin harjoitustila.
Tilan kokonaisvaltainen haltuunotto on Malkalle tärkeämpää kuin maalarille yleensä, sillä uransa alusta saakka hän on työskennellyt näyttämökuvan parissa yhdessä säveltäjien ja ohjaajien kanssa. Gymnasion onkin kokonaistaideteos elämän pelikentästä. Koko elämähän on hengen ja ruumiin harjoitustila, tuloporttina syntymä ja uloskäytävänä kuolema. Näitä kahta, alkua ja loppua, näyttelyssä merkkaavat Gustave Courbet´n Maailman alkuperä ja Arnold Böcklinin Kuolemansaari, josta yllättäen museosta löytyi Fernando Calhaun 1994 maalaama alkuperäistä pienempi kopio. Malkan mielestä maalaukset muistuttavat kompositioltaan hämmentävästi toisiaan; mystinen musta alue kuvien keskellä viittaa toisessa elämän alkuun, toisessa polkumme päätepisteeseen. Taiteilija koki ajatuksen liittyvän hänen omiin maalauksiinsa ja siten inspiroitui näistä töistä. Courbet`n L´Origin du monde on mukana kuitenkin vain näyttelyn katalogikuvana.
Tekijän mielessä soi näyttelytöiden syntyessä Beethovenin pianotrio 5 ja hän luki samalla Strindbergin Aavesonaattia. Böcklinin teos oli viimeisen kohtauksen näyttämöohjeen loppukuvana jolloin taustalla soi Beethovenin “Aave” –pianotrio. Tästä johtuen taiteilija halusi käyttää juuri tätä musiikkia mukana jollain lailla, pätkiä sitä ja yhdistää siihen pallopelin ääniä, jotka antavat kuvan galleriatilan etäisyyksistä. Äänitys tapahtui tyhjässä galleriassa yhden kesäyön aikana kahden näyttelyn väliin jääneenä aikana. Käytyään materiaalia läpi taiteilija otti pianomusiikin kokonaan pois sen liian kuvittavuuden takia. Äänimaisemaksi valikoitui näin vain tenniksen pelaajien aiheuttamat äänet, jotka kuuluvat viereisestä huoneesta kahdesta kaiuttimesta – kuin aaveiden aiheuttämina, vain täten viitaten Beethovenin musiikkiin ja näytelmään. Englanninkielessä, jolle kaikki esittelytekstit yleensä myös käännetään, sanat näytelmä, peli ja soittaa ovat sama sana. Näyttelynsä pääteokseksi Malka nimeää öljymaalauksen Chamber Play.
Pallo on mukana maalauksissa sekä oikeasti kolmiulotteisina veistoksina. Perusmuotona se on paljon käytetty, mutta en muista kenenkään kuvanneen pelkkää lentävää palloa liikkeessä. Onko se mahdollistakaan, eikö se aina kuvassa tunnu pysähtyvän? Pallot tuntuvatkin välillä muuttuvan silmiksi, niitä ajattelee itsenäisinä toimijoina, ihmisten sijaisina. Ne luovat maalauksiin surrealistisen, oudon tunnelman, joka jatkuu koko tilaan, missä erikokoiset pallot on aseteltu omille paikoilleen. Suurimman pallon varjo on maalattu lattiaan. Maalauksiaan Malka maalaa niin kauan, etteivät ne enää näytä maalauksilta. Hän pyrkii siihen, että ne synnyttävät haptisen, tuntoaistillisen kokemuksen tilasta, joka imaisee sisäänsä. Työt lähtevät hyvin täsmällisesti jostain koetusta hetkestä, tunnetilasta. Hän ei käytä malleja, vaan tietää tilan mitä hakee, etukäteen.
Dumbbells, 2013, öljy kankaalle, 50 x 70 x 10cm
Minimalistisesti hän käyttää pallon lisäksi vain suorakaiteita – ne toistuvat laatikkomaisissa maalauspohjissa, niihin maalatuissa penkeissä, ikkunoissa, huonetiloissa – rakenteissa ja penkeissä lattialla. Intuitiolla on suuri merkitys hänen työssään. Tarvittava ainesto ilmestyy kuin itsestään käytettäväksi, kuin tietäisi, että juuri ”minua kaivataan nyt”. Näin kävi mm. suuren koko galleriatilan korkuisen vihreäksi maalatun pallon kanssa. Osaset asettuvat kohdilleen ihmeenomaisesti luojansa halusta.
Jännitteinen, salaperäinen, kaikesta turhasta riisuttu tila ei antaudu helpoille selityksille eikä tarjoa nojapuita. Ehkä tällaisen tilan luomiseen on vaikuttanut asuminen pitkään kaukana kotimaasta, eri kulttureissa, joissa tärkeät asiat täytyy etsiä uudelleen niiden itseisarvon nojalla, ei vanhoihin tapoihin tukeutuen. Toisaalta, tuttu ja turvallinen ympäristö voi hivenen näkökulmaa vaihtamalla muuttua aivan toiseksi, tuntemattomaksi.
Isabel Carloksen mielestä näyttelyssä on munchmainen jännite, mutta vailla kauhua. Pohjoismaisen katsojan on ehkä vaikeampi huomata sitä. Myös El Crecon maalauksissa on samankaltaista jännitettä, jopa valon käyttöä.
Kuraattori uskaltautuu leikittelemään katalogitekstinsä lopussa: ”So let us play a little in this gymnasium, which is also a space of history and fiction: let us suppose that Much has moved to the south of Europe and is living in a studio on the top floor of a road in Lisbon from where he can see a white but very colourful city. If we also suppose that he has changed his nationality and the year of his birth, then he now lives in the twenty-first century and is a Finnish woman, and the painting remains magisterial.”
Raija Malka – Gymnasion
Lissabonin Calouste Gulbenkianin Modernin taiteen keskus (CAM)
15.11. 2013-26.1.2014
Teksti julkaistu Taide-lehden numerossa 1/2014
ilman englanninkielistä lainausta, mukana lisäksi tiedot Gulbenkian-säätiöstä.
Teoskuva Paolo Costa (CAM)