Blog
Koli – taidetta, metsäretkiä ja mystiikkaa
Posted 30.12.2015
Sykähdyttävien näkymien lisäksi Kolin vaaramaisemissa samoaminen tarjoaa kulkijalle kokemuksen syvästä rauhasta ja hiljaisuudesta. Sitä kaupungin jatkuvaan meluvalliin tottunut ihminen tarvitseekin. Metsä hoitaa kokonaisvaltaisesti ja antaa voimaa. Rauhoitetun kansallispuiston voimakenttä onkin ainutlaatuinen. Siitä voi vain vakuuttua paikan päällä. Kuntoilun kannalta Koli on Lappia vaativampi korkeuserojensa takia. Esteetikkoa taas viehättää maisemien moninaisuus rotkosoista vaaroihin ja vesien peileihin… Read more »
VOV-valokuvia Telakalla
Posted 28.06.2015
Henna-Riikka Uotilalta on mukana teoksia useasta eri sarjasta. Voionmaan kansanopiston valokuvauslinjalla yhden vuoden opiskelleet esittelevät lopputöitään Telakalla. Moni valokuvaaja on ottanut ammattinsa ensiaskeleet Voionmaalla. Opistolla on 13 vuoden yhteistyö takanaan ensi vuonna 20 vuotta täyttävän Teatteri Telakan kanssa, sillä paitsi valokuvausta opistolla opiskellaan myös teatteria ja elokuvaa sekä viestintää. Juuri nyt on kouluun haku… Read more »
Poliitikon tärkein ominaisuus
Posted
Tasavallan presidentti myönsi 8.5.2015 Sirkkaliisa Virtaselle kunnallisneuvoksen arvonimen. Sirkkaliisa Virtanen on Tampereen kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen, joka nauttii luottamusta ja arvostusta yli puoluerajojen. Ne eivät synny tyhjästä: Virtanen aloitti poliittisen toimintansa jo 1970-luvulla opiskellessaan Tampereella. Hänellä on hengästyttävän pitkä ansioluettelo, johon kuuluu luottamustehtäviä paikallis- ja maakuntatasolta valtakunnan politiikkaan ja kansainvälisiin tehtäviin. Kaikki tämä on tehty… Read more »
AY-toimintaa pitää kehittää ja vahvistaa
Posted
‒ En voi sietää epäoikeudenmukaisuutta, sanoo Annukka Isomaa, myyjän työstä vuorotteluvapaalla vaalityötään tekevä pääluottamusmies. Hänen ammattiliitossaan PAM:ssakin asia lienee huomioitu, koska sieltä häntä tiedusteltiin kansanedustajaehdokkaaksi. Ensin ajatus nauratti, mutta mietittyään asiaa hän suostui: ‒ En löytänyt mitään syytä miksi olisin vastannut kieltävästi kysymykseen. Ehdokkuus tuntui luontevalta jatkeelta hänen aikaisemmalle toiminnalleen työelämässä. Duunarien asiat ovat hänen… Read more »
Taiteeseen, kulttuuriin ja koulutukseen tulee panostaa!
Posted 19.03.2015
Ne vievät eteenpäin ja ovat turvallisen ja onnellisen elämän edellytykset. Näin ajattelevat Vasemmistoliiton Valkeakosken, Lempäälän ja Nokian eduskuntavaaliehdokkaat. Heidän kantansa perustuu vankkaan kokemukseen ja tietoon, joka on hankittu vuosikymmenien työkokemuksella. Kaikki he kantavat huolta kuntien resurssien vähentämisestä samaan aikaan kun saaduilla rahoilla pitäisi saada aikaan entistä enemmän. Se heijastuu kaikkeen kunnan toimintaan ja jättää vaikeimmassa… Read more »